RSS-linkki
Kokousasiat:https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Esityslista 08.09.2025/Asianro 278
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Toteumaraportointi 1-7/2025
Aluehallitus 08.09.2025
229/02.02.03/2025
Valmistelija vs. talousjohtaja Terhi Pohjavirta puh. 050 571 0122, terhi.pohjavirta@omahame.fi
Selostus Hyvinvointialue on ottanut alkuvuoden aikana käyttöönsä uuden kuukausibudjetointiin perustuvan talouden seurantamallin. Kuukausibudjetointi on laadittu aiempien vuosien toteumakertymien perusteella, ja mallia tullaan jatkuvasti kehittämään ja tarkentamaan myös talousarviovuoden aikana. Tavoitteena on saada tulevaisuudessa entistä tarkempaa tietoa hyvinvointialueen talouden reaaliaikaisesta toteutumisesta.
Kaudella 1-7/2025 toimintatuotot ovat noin 4,5 miljoonaa euroa eli noin 6,5 % kuukausibudjetoitua pienemmät johtuen etenkin yhteisölaskutuksen viiveestä. Koko vuoden talousarvioon verraten toimintatuottoja on kertynyt 49,5 %. Toimintatuotoissa on kuitenkin viiveistä huolimatta kasvua noin 2 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden.
Toimintakulut ylittävät kausibudjetin 13,9 miljoonaa euroa eli noin 2,8 %. Koko vuoden talousarvioon verraten toimintakuluja on kertynyt 57,9 %. Suurin ylitys kuukausibudjettiin nähden syntyy palveluostoista. Heinäkuulle 2025 pyrittiin jaksottamaan aiempaa enemmän kaudelle kuuluvia palveluostojen kuluja ja tämä osaltaan voi vaikuttaa kuukausibudjettiin nähden suurempaan toteumaan. Toimintakulut ovat vähentyneet noin 1,6 miljoonaa euroa eli 0,3 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden.
Hyvinvointialueen toimintakate on ylittänyt kuukausibudjetoinnin toimintakatteen 18,4 miljoonalla eurolla eli noin 4,3 %. Toimintakate on kuitenkin supistunut -0,6 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden. Hyvinvointialueen tulos on 15,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen eli noin 11,4 milj. euroa kuukausibudjetissa arvioitua heikompi. Osaltaan tuloksen ja kuukausibudjetissa arvioidun tulokseen eroon vaikuttavat edellä kuvatut toimintakulujen jaksotukset ja kuukausibudjetoinnin kohdentaminen. Hyvinvointialueen kokonaistulokseen vaikuttavat myös korkokulut ja poistot, jotka ovat tarkastelujaksolla alittaneet selvästi kuukausibudjetoinnin mukaisen arvion. Osavuosikatsaus 1-6/2025 käsitellään aluehallituksen kokouksessa 22.9.2025.
Asiaa esitellään tarkemmin aluehallituksen kokouksessa.
Hyvinvointialuejohtajan
päätösesitys Aluehallitus merkitsee talouden toteuman 1-7/2025 tiedoksi.
Päätös
Täytäntöönpano päätösote / vs. talousjohtaja Terhi Pohjavirta
Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |