Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kanta-Hämeen hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Turvallisuuslautakunta
Pöytäkirja 06.03.2025/Pykälä 13



Confidential 

 

Kanta-Hämeen alueellinen ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma 2025–2028

 

 

 

Aluehallitus 17.02.2025 § 63 

 

 

 

Valmistelija erityisasiantuntija Tuula Salminen, puh. 050 562 6202, kumppanuuspäällikkö Päivi Niiranen, puh. 050 349 3149

 

Selostus Hyvinvointialueen on lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli ns. vanhuspalvelulain (2012/980 § 5) mukaisesti laadittava suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi. Tämä suunnitelma toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi on liitettävä osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa. Suunnittelussa on painotettava kotona asumista ja kuntoutumista edistäviä toimenpiteitä sekä arvioitava ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, ikääntyneelle väestölle tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä ikääntyneen väestön palveluntarpeeseen vaikuttavia tekijöitä.

 

 Kanta-Hämeen alueellisen ikäihmisten hyvinvointisuunnitelman valmistelua on tehty viime vuoden aikana alueen eri toimijoiden, vaikuttamistoimielinten edustajien ja päätöksentekijöiden yhteistyönä samanaikaisesti kuin alueellista hyvinvointisuunnitelmaa ja siihen liitettäviä muita suunnitelmia on valmisteltu. Kokonaisuudesta vielä puuttunut ns. ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmaluonnos on nyt työstetty valmiiksi alkuvuoden 2025 aikana.

 

 Hyvinvointikertomus 2024 hyväksyttiin aluevaltuustossa 18.6.2024 § 58. Hyvinvointikertomuksessa esitettiin painopisteet (osallisuus, yhdenvertaisuus, turvallinen arki ja onnistumme toisiimme luottaen). Niihin perustuen aiemmin aluehallituksen käsiteltävänä olleessa, mutta ei vielä valtuuston hyväksymässä, alueellisessa hyvinvointisuunnitelmassa 2025–2028 on asetettu kaikki väestöryhmät huomioiden tavoitteet ko. nelivuotiskaudelle. Hyvinvointisuunnitelma on suunnitelmakokonaisuuden kattoasiakirja, jota siihen liitettävät ja täydentävät asiakirjat osaltaan avaavat muodostaen kokonaisuuden. Hyvinvointikertomuksessa esitetyt painopisteet ja hyvinvointisuunnitelmassa asetetut tavoitteet toimivat asiakirjakokonaisuuteen lakisääteisesti liitettävien erillissuunnitelmien pohjana. Muilta osin hyvinvointisuunnitelmaan liitettävät muut suunnitelmat on valmisteltu omina kokonaisuuksinaan.

 

 Toimintaympäristön nopeiden muutosten vuoksi tavoitteiden saavuttamista tukevat toimenpiteet on kaikissa hyvinvointisuunnitelmakokonaisuuteen kuuluvissa suunnitelmissa valittu seuraaville kahdelle vuodelle. Näin myös aiemmin käsiteltävänä olleiden, mutta ei vielä aluevaltuuston hyväksymien alueellisen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sekä alueellisen opiskeluhuoltosuunnitelman osalta. Niin ikään nyt käsiteltävänä olevassa ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmassa toimenpiteet on valittu seuraaville kahdelle vuodelle. Toimenpiteitä täsmennetään jälkimmäiselle puoliskolle myöhemmin raportoinnin yhteydessä.

 

 Sen lisäksi, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 7 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään, on hyvinvointialueen vanhuspalvelulain 6 §:n mukaan vuosittain arvioitava iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaalipalvelujen riittävyyttä ja laatua alueellaan. Palvelujen laadun ja riittävyyden arvioimiseksi hyvinvointialueen on kerättävä säännöllisesti palautetta palveluja käyttäviltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä hyvinvointialueen henkilöstöltä. Lisäksi hyvinvointialueen on koottava tiedot palveluihin käytetyistä taloudellisista voimavaroista sekä henkilöstön määrästä ja koulutuksesta. Tämän velvoitteen täyttämiseksi on ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmaan sisällytetty tällä hetkellä saatavilla oleva palautetieto ja tiedot henkilöstön määristä ammattiryhmittäin ikäihmisten palveluissa.

 

 Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelma tuodaan nyt hyvinvointialueella hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vastuutahona toimivan aluehallituksen ensimmäiseen käsittelyyn. Tämän jälkeen suunnitelmaluonnos on tarkoitus lähettää lausuttavaksi hyvinvointialueen lautakunnille, valiokunnalle ja vaikuttamistoimielimille, kunnille sekä muille yhteistyötoimijoille. Riittävän lausuntoajan (lausunnot pyydetään 11.4. mennessä) ja lausuntojen pohjalta suunnitelmaan mahdollisesti tulevien muutosten jälkeen se on tarkoitus tuoda uudelleen aluehallituksen käsittelyyn viimeistään toukokuun alussa ja edelleen aluevaltuuston toukokuun kokouksessa käsiteltäväksi.

 (SA-K)

 

Hyvinvointialuejohtajan

päätösesitys Aluehallitus päättää

1. käydä suunnitelmasta lähetekeskustelun

2. lähettää Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmaluonnoksen käsiteltäväksi ja lausuttavaksi hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimille (vanhusneuvosto, vammaisneuvosto, nuorisovaltuusto), integraatiovaliokunnalle, lautakunnille sekä Kanta-Hämeen kunnille ja hyvinvointialueen alueella hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekeville muille julkisille toimijoille, yksityisille yrityksille ja yleishyödyllisille yhteisöille lausuntopyynnön jakelulistan mukaisesti. Lisäksi henkilöstöllä on mahdollisuus kommentoida suunnitelmia Intraan tulevien ohjeiden mukaisesti.

3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Aluehallitus hyväksyi päätösesityksen.

Toimialajohtaja Jorma Haapanen, kumppanuuspäällikkö Päivi Niiranen ja erityisasiantuntija Tuula Salminen olivat kokouksessa paikalla asiantuntijoina tämän asian käsittelyn aikana.

 

Täytäntöönpano 

 

Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta

 

 

 

Turvallisuuslautakunta 06.03.2025 § 13  

11/00.01.02.00/2025  

 

 

Valmistelijat erityisasiantuntija Tuula Salminen, puh. 050 562 6202, kumppanuuspäällikkö Päivi Niiranen, puh. 050 349 3149

 

 

Selostus Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 17.2.2025 § 63 Kanta-Hämeen alueellista ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmaa vuosille  2025-2028 ja lähetti suunnitelman lausuttavaksi hyvinvointialueen lautakunnille (elämänkaarilautakunta, terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta ja turvallisuuslautakunta) sekä integraatiovaliokunnalle ja hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimille (vanhusneuvosto, vammaisneuvosto, nuorisovaltuusto). Suunnitelma lähetettiin myös Kanta-Hämeen kunnille ja hyvinvointialueen alueella hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekeville muille julkisille toimijoille, yksityisille yrityksille ja yleishyödyllisille yhteisöille lausuntopyynnön jakelulistan mukaisesti. Lisäksi henkilöstöllä on mahdollisuus kommentoida suunnitelmia Intraan tulevien ohjeiden mukaisesti.

 

 Lausunnot pyydetään antamaan 11.4.2025 mennessä.

 

 Lausunnon pohjaksi turvallisuuslautakunnan jäsenillä on mahdollisuus tuoda näkemyksiä Ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmaan 2.3.2025 mennessä Webropol-kyselyn kautta. Kooste tulleista vastauksista tallennetaan sähköiseen järjestelmään (CM) ennen kokousta.

 

Pelastusjohtajan

päätösesitys Turvallisuuslautakunta

1. käy keskustelua alueellisesta ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmasta 2025-2028 ja

2. antaa lausuntonsa suunnitelmasta.

 

Päätös Turvallisuuslautakunta hyväksyi päätösesityksen.

Turvallisuuslautakunnan lausunto Kanta-Hämeen alueellisesta ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmasta 2025-2028 on liitteenä.

 

Täytäntöönpano asiaote/aluehallitus

 

Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta