RSS-linkki
Kokousasiat:https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Aluehallitus
Esityslista 12.01.2026/Asianro 11
Jäsenten nimeäminen Kanta-Hämeen hyvinvointialueen vammaisneuvostoon valtuustokaudelle 2025-2029 sekä vammaisneuvoston toimintasäännön hyväksyminen
Aluehallitus 25.08.2025 § 264
Valmistelija erityisasiantuntija Tuula Salminen, puh. 050 562 6202, tuula.salminen@omahame.fi, kumppanuuspäällikkö Päivi Niiranen, puh. 050 349 3149, paivi.niiranen@omahame.fi
Selostus Kanta-Hämeen hyvinvointialueen vammaisneuvosto on hyvinvointialueesta säädetyn lain tarkoittama vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi asetettava vaikuttamistoimielin (Laki hyvinvointialueesta 611/2021, 32 §).
Hyvinvointialueen vammaisneuvosto edustaa vammaisia henkilöitä tuoden evästyksenä hyvinvointialueen keskusteluun ja päätöksentekoon vammaisten henkilöiden näkökulmia ja tärkeinä pitämiä asioita. Hyvinvointialueen vammaisneuvoston tehtävänä on muun muassa osallistuminen aktiivisesti ja vaikuttavasti hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen, seurantaan ja arviointiin sekä päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa kaikissa asioissa, joilla ko. vaikuttamistoimielin arvioi olevan nyt tai tulevaisuudessa vaikutusta vammaisten henkilöiden, heidän elinolosuhteidensa ja tarvitsemiensa palvelujen kannalta. Hyvinvointialueen vammaisneuvoston vaikuttamisrooli ulottuu hyvinvointialueen kaikille toimialoille.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallintosäännön 19 §:n mukaisesti aluehallitus hyväksyy hyvinvointialueen vammaisneuvostolle toimintasäännön, jossa määritellään mm. toimielimen lakisääteiset ja mahdolliset muut tehtävät, jäsenten lukumäärä ja valintatapa, toimikausi, kokous- ja toimintakäytännöt, puheenjohtajan valinta, sihteerin tehtävien hoitaminen, toimintasuunnitelman laatiminen ja toimintakertomuksen antaminen sekä yhteistyö kuntatason vaikuttamistoimielimen kanssa
Hyvinvointialueen vammaisneuvoston toimintasääntö on valmisteltu ja hyväksytty edellisen valtuustokauden alkuvaiheessa. Ensimmäisen toimikauden jälkeen vammaisneuvoston toimintasääntöön on tehty joitakin täsmennyksiä mm. koskien hyvinvointialueen vammaisneuvoston jäsenyyden päättymistä ja uuden jäsenen valintaa.
Hyvinvointialueen vammaisneuvosto käsittelee toimintasäännön ensimmäisessä järjestäytymiskokouksessaan. Mikäli vammaisneuvosto näkee tarpeelliseksi esittää siihen vielä muutoksia, tuodaan mahdolliset muutosehdotukset aluehallitukseen käsiteltäväksi ja päätettäväksi.
(SA-K)
Hyvinvointialuejohtajan
päätösesitys Aluehallitus päättää
1. pyytää Kanta-Hämeen kuntia nimeämään edustajansa hyvinvointialueen vammaisneuvostoon valtuustokaudelle 2025–2029 liitteen ”Kanta-Hämeen hyvinvointialueen vammaisneuvosto” mukaisesti
2. antaa päivitetyn toimintasäännön asetettavan hyvinvointialueen vammaisneuvoston käsiteltäväksi ko. vaikuttamistoimielimen ensimmäisessä kokouksessa
3. että se ottaa toimintasäännön käsittelyyn ja hyväksyttäväksi em. hyvinvointialueen vammaisneuvoston käsittelyn jälkeen.
Päätös Aluehallitus hyväksyi päätösesityksen.
Täytäntöönpano
Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta
Aluehallitus 12.01.2026
10482/00.01.01/2025
Valmistelija erityisasiantuntija Tuula Salminen, puh. 050 562 6202, tuula.salminen(at)omahame.fi, kumppanuuspäällikkö Päivi Niiranen, puh. 050 349 3149, paivi.niiranen(at)omahame.fi
Selostus Hyvinvointialueen vammaisneuvoston järjestäytymiskokous on pidetty 27.11.2025.
Kanta-Hämeen kuntien vammaisneuvostojen nimeämät edustajat ovat:
- Forssa: Sirkka-Liisa Ilvonen (varajäsen Sirkka Kaleva)
- Hattula: Eveliina Honkajuuri-Salokannas (varajäsen Mari Monto)
- Hausjärvi: Jaana Saarholm (varajäsen Seppo Nyman)
- Humppila: Sinikka Huusela (varajäsen Timo Nikkanen)
- Hämeenlinna: Pia-Nina Mohr (varajäsen Hannu Nikander)
- Janakkala: Päivi Salonen (varajäsen Heli Tamminen)
- Jokioinen: Kari Saarinen (varajäsen Minna Lax)
- Loppi: Heidi Peura (varajäsen)
- Riihimäki: Sari Palm (varajäsen Esko Mäkinen)
- Tammela: Jukka Mansikkaniemi (varajäsen Esa Ylösmäki)
- Ypäjä: Erkki Pyykkö (varajäsen Mirja Jokio)
Kokouksessaan 27.11.2025 vammaisneuvosto on käsitellyt (§ 32) aluehallituksen päätöksen mukaisesti vammaisneuvoston toimintasäännön. Käydyn keskustelun pohjalta vammaisneuvosto esittää toimintasäännön hyväksymistä aluehallituksen aiemmin käsittelemässä muodossa lukuun ottamatta toimintasäännön 2. luvun kohtaa puheenjohtajien valinnasta. Vammaisneuvosto esittää, että puheenjohtajisto valitaan koko toimikaudelle ja lause muutetaan muotoon: ”Hyvinvointialueen vammaisneuvosto nimeää ensimmäisessä tapaamisessaan keskuudestaan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa siten, että alueen kolme seutua ovat tasapuolisesti edustettuina.”
(SA-K)
Toimivallan peruste Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallintosääntö 19 §
Hyvinvointialuejohtajan
päätösesitys
Aluehallitus päättää
- nimetä hyvinvointialueen vammaisneuvostoon Kanta-Hämeen kuntien vammaisneuvostojen edustajat niiden tekemien esitysten mukaisesti
- nimetä edustajansa (3 edustajaa) hyvinvointialueen vammaisneuvostoon
- hyväksyä hyvinvointialueen vammaisneuvoston toimintasäännön vammaisneuvoston esittämällä tavalla.
Päätös
Täytäntöönpano Asiaote / erityisasiantuntija Tuula Salminen, kumppanuuspäällikkö Päivi Niiranen, vammaisneuvosto
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus