RSS-linkki
Kokousasiat:https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Turvallisuuslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2026/Pykälä 11
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Turvallisuuslautakunta 26.03.2026 § 11
Kutsu kokoukseen on lähetetty sähköpostitse ja esityslista tallennettu sähköiseen järjestelmään 20.3.2026
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallintosäännön 139 §:n mukaan kokouskutsu tulee lähettää, mikäli mahdollista, vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta. Edellä mainitusta määräajasta voidaan poiketa, jos asian kiireellisyys sitä vaatii. Hallintosäännön 140 §:ssä on määrätty sähköisestä kokouskutsusta.
Hyvinvointialuelain 108 §:n mukaisesti toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Puheenjohtajan
päätösesitys
Turvallisuuslautakunta päättää todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös
Turvallisuuslautakunta totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Täytäntöönpano -
Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta