Dynasty tietopalvelu
Kanta-Hämeen hyvinvointialue RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.03.2026/Pykälä 17


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Sisäisen tarkastuksen kuuleminen

 

Tarkastuslautakunta 26.03.2026 § 17  

3523/00.03.01/2026  

 

 

Valmistelija tarkastuspäällikkö Kirsi Pelvola, puh.040 6541974
kirsi.pelvola(at)omahame.fi

 

Selostus Hyvinvointialuelain § 125 mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on

arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tehtävänä on arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta.

 

Hallintosäännön § 74 mukaan tarkastuslautakunta voi tehdä aloitteita ja esityksiä tarkastuslautakunnan, ulkoisen tarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävien yhteensovittamisesta tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Kokoukseen on kutsuttu sisäisen tarkastuksen päällikkö Sanna-Mari Viljanen sekä sisäinen tarkastaja Päivi Kukko esittelemään sisäisen tarkastuksen toimintaa tilikaudella 2025.

 

 

Toimivallan peruste Laki hyvinvointialueesta § 125, hallintosääntö luku 9, § 74

 

Tarkastuspäällikön

päätösesitys

Tarkastuslautakunta merkitsee saadun selvityksen tiedoksi.

 

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä saadun selvityksen tiedoksi.

Sanna-Mari Viljanen Saapui §17 käsittelyn aikana klo 15.18 ja poistui ennen päätöksentekoa klo 15.51

Päivi Kukko Saapui §17 käsittelyn aikana klo 15.18 ja poistui ennen päätöksentekoa klo 15.51 

 

Täytäntöönpano -

 

Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta