Dynasty tietopalvelu
Kanta-Hämeen hyvinvointialue RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.04.2026/Pykälä 24


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Työsuojeluvaltuutettujen kuuleminen

 

Tarkastuslautakunta 09.04.2026 § 24  

4588/00.03.01/2026  

 

 

Valmistelija tarkastuspäällikkö Kirsi Pelvola, puh. 040 654 1974, kirsi.pelvola(at)omahame.fi

 

Selostus Hyvinvointialuelain mukaan tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida,

ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Hyvinvointialueen henkilöstöasiat ovat olennainen osa tuloksellisuuden arviointia.

 

Tarkastuslautakunta on kutsunut kokoukseen työsuojeluvaltuutettuja kertomaan työsuojeluun liittyvistä asioista. Työsuojeluvaltuutetut ovat valinneet kokoukseen osallistujat. Kokoukseen osallistuvat Miikka Viitala, Minna Koivisto, Terhi Lehtonen sekä Marju Korkeila-Tuominen.

 

 

Toimivallan peruste Laki hyvinvointialueesta § 125

 

Tarkastuspäällikön  

päätösesitys Tarkastuslautakunta merkitsee saadun selvityksen tiedoksi.

 

 

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä saadun selvityksen tiedoksi.

 

 Miikka Viitala Saapui §24 käsittelyn aikana klo 14.20 ja poistui ennen päätöksentekoa klo 15.25

 

 Terhi Lehtonen Saapui §24 käsittelyn aikana klo 14.20 ja poistui ennen päätöksentekoa klo 15.25

 

 Marju Korkeila-Tuominen Saapui §24 käsittelyn aikana klo 14.20 ja poistui ennen päätöksentekoa klo 15.25

 

 

 

Täytäntöönpano -

 

Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta.