RSS-linkki
Kokousasiat:https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.04.2026/Pykälä 25
Arviointikertomuksen valmistelu
Tarkastuslautakunta 09.04.2026 § 25
4589/00.03.01/2026
Valmistelija tarkastuspäällikkö Kirsi Pelvola, puh. 040 654 1974
kirsi.pelvola(at)omahame.fi
Selostus Hyvinvointialuelain mukaan tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida,
ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan tehtävä on myös arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden riittävyyttä talouden tasapainotuksen kannalta. Hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan tulee ottaa huomioon myös Valtiontalouden tarkastusviraston antamat arviot hyvinvointialueen toiminnasta ja taloudesta.
Tarkastuslautakunnan tulee laatia kultakin tilikaudelta arviointikertomus, joka annetaan aluevaltuustolle tiedoksi. Kokouksessa käsiteltävät tekstiosuudet on toimitettu jäsenten saataville lautakunnan Teams-ympäristöön.
Toimivallan peruste Laki hyvinvointialueesta, § 125
Tarkastuspäällikön
päätösesitys
Tarkastuslautakunta päättää aloittaa arviointikertomuksen valmistelun.
Päätös
Tarkastuslautakunta päätti aloittaa arviointikertomuksen valmistelun.
Täytäntöönpano -
Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta.