RSS-linkki
Kokousasiat:https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Aluevaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 34
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Aluevaltuusto 09.06.2026 § 34
Hyvinvointialuelain (611/2021) 112 §:n mukaan toimielimien kokouksesta pidetään pöytäkirjaa. Saman lain 145 §:n mukaan aluevaltuuston pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Aluevaltuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei aluevaltuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä.
Tällä kertaa tarkastusvuorossa ovat Piritta Järvinen ja Päivi Kankaanmäki (varalla Maija Kranni).
Puheenjohtajan
päätösesitys
Aluevaltuusto päättää valita kaksi jäsentä tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan.
Päätös
Aluevaltuusto päätti valita pöytäkirjantarkastajiksi Piritta Järvisen ja Päivi Kankaanmäen.
Täytäntöönpano -
Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta