Dynasty tietopalvelu
Kanta-Hämeen hyvinvointialue RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 246


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Antolainaus Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiölle

 

Aluehallitus 15.06.2026    

8031/02.05.03/2026  

 

 

Valmistelija rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen, puh. 050 461 7820, petrus.kukkonen(at)omahame.fi

 

Selostus Taustaa

 

Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö on osa Kanta-Hämeen hyvinvointialuekonsernia. Hämeenlinnan kaupunki on myöntänyt säätiölle lainatakauksen. Järjestämisvastuun siirtymisen jälkeen on perusteltua, että säätiöön liittyvät takausvastuut ja omistajaohjaus järjestetään hyvinvointialuekonsernin rakenteita vastaavasti.

 

Mikäli Hämeenlinnan kaupungin takausvastuu päättyy tai siirtyy hyvinvointialueelle erikseen sovittavalla tavalla, säätiön hallituksen nimeämismenettely toteutetaan hyvinvointialueen konserniohjauksen mukaisesti.

 

Antolainaus Erityisasuntosäätiölle

 

Antolainauksen myöntämisestä päättää aluehallitus aluevaltuuston kokouksessaan 19.12.2023 (§ 111) hyväksymien rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteiden ja hyvinvointialueen hallintosäännön mukaisesti.

 

Hyvinvointialuelain 134 §:n mukaan hyvinvointialueen myöntämä laina taikka takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa hyvinvointialueen kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Hyvinvointialue ei saa myöntää lainaa taikka takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Hyvinvointialueen edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla.

 

Hyvinvointialue voi myöntää lainan,  takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu hyvinvointialuekonserniin, se on hyvinvointialueiden yhteisessä määräysvallassa, yhden tai useamman hyvinvointialueen ja valtion yhteisessä määräysvallassa taikka yhden tai useamman hyvinvointialueen ja yhden tai useamman kunnan yhteisessä määräysvallassa.

 

Hyvinvointialueen on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään.

 

Valmistelussa on arvioitu Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiön taloudellinen asema, takaisinmaksukyky ja vakuusjärjestelyjen riittävyys. Arvion perusteella antolainauksen ei katsota aiheuttavan hyvinvointialuelain 134 §:ssä tarkoitettua merkittävää taloudellista riskiä eikä se vaaranna hyvinvointialueen kykyä vastata laissa säädetyistä tehtävistä. Säätiön vakuudet tai vastavakuudet kattavat antolainauksen pääoman ja korkojen takaisinmaksun hyvinvointialuelain 134 §:n edellyttämällä tavalla.

 

Aluevaltuusto on hyväksynyt 19.12.2023 (§ 111) (HVA/8227/00.02.05/2023) Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet, jossa määritellään myös antolainaukseen liittyvät periaatteet. Kunkin antolainauksen yksityiskohtaiset ehdot määritellään erikseen ja niiden osalta arvioidaan lainan määrä, riskit, takaisinmaksukyky sekä vakuusjärjestelyt.

 

Antolainasta peritään korkoa, mikä määritetään erillisessä lainasopimuksessa. Antolainauksen saajan on toimitettava vuosittain hyvinvointialueelle tilinpäätöstiedot ja talousarvio, sekä ilmoitettava välittömästi sellaisista asioista, joilla on vaikutus hyvinvointialueen vastuisiin.

 

Hyvinvointialueen myöntämä antolainaus käytetään Hämeenlinnan kaupungin myöntämään takaukseen liittyvän lainaosuuden rahoittamiseen ja siihen liittyvien vastuiden uudelleenjärjestelyyn.

 

Antolainan takaisinmaksuehdot, laina-aika, mahdolliset vakuudet sekä muut ehdot määritellään erillisessä lainasopimuksessa.

 

Säätiö antaa hyvinvointialueelle antolainaukselle riittävät vakuudet tai vastavakuudet hyvinvointialuelain 134 §:n edellyttämällä tavalla.

(SA-K)

 

Toimivallan peruste Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallintosääntö 71.3 §

 

Hyvinvointialuejohtajan

päätösesitys

Aluehallitus päättää

1. Myöntää Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiölle enintään 206 250 euron suuruisen antolainauksen tämän päätöksen ja erikseen laadittavan lainasopimuksen ehtojen mukaisesti. Lainaehdot sovitaan siten, etteivät ne heikennä säätiön taloudellista asemaa suhteessa nykyisen, Hämeenlinnan kaupungin takaaman, lainan ehtoihin.

2. Vahvistaa antolainauksen keskeisiksi ehdoiksi, että korko on markkinaehtoinen Euroopan komission valtiontukea koskevan tiedonannon mukaisesti, vakuudet tai vastavakuudet ovat hyvinvointialuelain 134 §:n edellyttämällä tavalla riittävät ja laina-aika on enintään 8 vuotta. Antolainauksen yksityiskohtaiset ehdot vahvistetaan erillisellä lainasopimuksella näiden periaatteiden mukaisesti.

3. Valtuuttaa rahoitus- ja investointijohtajan laatimaan ja allekirjoittamaan lainasopimuksen valtuuston määrittämien periaatteiden mukaisesti

 

 

Päätös

 

 

Täytäntöönpano päätösote/Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö, rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus