Dynasty tietopalvelu
Kanta-Hämeen hyvinvointialue RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Integraatiovaliokunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 44


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Valtionavustuksen hakukriteerit
(pdf 171.47 kb)

Kokousasian teksti

Confidential 

 

Valtionavustus hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen

 

Integraatiovaliokunta 23.09.2026 § 44  

12579/02.05.01/2026  

 

 

Valmistelija asiantuntija, osallisuus ja järjestöyhteistyö Anna Erkamo, puh. 040 564 6514, anna.erkamo(at)omahame.fi

 

Selostus        Tausta 

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on avannut valtionavustushaun alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseksi. Vuosille 2027–2030 on valtakunnallisesti osoitettu 25 miljoonan euron vuosittainen valtionavustus hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille. STM:n tavoitteena on vahvistaa järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä sekä kehittää alueellista sote-järjestötoimintaa.

STM on määritellyt valtionavustukselle omat myöntö- ja arviointiperusteet, jotka ovat liitteenä. Hakemusten arviointi perustuu valtionavustuslakiin ja asetettuihin myöntöperusteisiin. Hyvinvointialueet voivat määritellä kehittämistyön painopisteet oman toimintaympäristönsä ja alueellisten tarpeidensa ja perusteella.

Osana hakuprosessia hyvinvointialueet kokoavat alueensa järjestöiltä hanke-ehdotuksia, arvioivat niiden soveltuvuutta alueellisiin tarpeisiin sekä valitsevat arvioinnin perusteella hakemukseen sisällytettävät kokonaisuudet. Hyvinvointialue laatii valittujen ehdotuksien pohjalta yhden yhtenäisen hankekokonaisuuden ja tekee valtionavustushakemuksen Sosiaali- ja terveysministeriölle.

Asia käsitellään Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksessa 21.9.2026, jolloin aluehallitus ottaa kantaa valtionavustushaun alueellisiin painopisteisiin, hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitaviin periaatteisiin sekä järjestöille avattavan haun aikatauluun. Asia tuodaan integraatiovaliokunnalle tiedoksi osana valiokunnalle annettuja järjestöyhteistyöhön sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviä seurantatehtäviä. Kiireellisen valmisteluaikataulun vuoksi asia tuodaan integraatiovaliokunnalle tiedoksi vasta aluehallituksen käsittelyn jälkeen.

    Aikataulu ja haun eteneminen

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama hakuaikataulu on hyvinvointialueen ja alueen järjestöjen valmistelun näkökulmasta poikkeuksellisen tiukka. Valtionavustushaku julkaistiin 11.9.2026 ja hyvinvointialueen hakemus on jätettävä jo 26.10.2026. Tähän noin kuuden viikon ajanjaksoon tulee sisällyttää alueellisten painopisteiden ja arviointiperiaatteiden päätöksenteko, järjestöjen hanke-ehdotusten haku, ehdotusten arviointi ja valinta sekä hyvinvointialueen yhteisen valtionavustushakemuksen valmistelu. Aikataulu jättää siten vain rajallisesti aikaa sekä järjestöjen hankevalmistelulle että hyvinvointialueella tehtävälle arvioinnille ja yhteensovittamiselle. Tämän vuoksi asia viedään aluehallituksen päätettäväksi heti ensimmäisessä mahdollisessa kokouksessa valtionavustushaun avaamisen jälkeen.

Valtionavustushakua koskeva valtakunnallinen infotilaisuus järjestettiin 15.9.2026. Alueen järjestöjä on kuitenkin tiedotettu valmistelusta koko vuoden 2026 aikana. Hyvinvointialue on järjestänyt aiheeseen liittyviä infotilaisuuksia toukokuussa 2026 sekä ajankohtaiskatsauksen 25.8.2026. Lisäksi valtionavustuskokonaisuudesta on viestitty Oma Hämeen verkkosivuilla sitä mukaa, kun valmisteluun liittyvää tietoa on ollut saatavilla. Järjestöille järjestettiin infotilaisuus 17.9.2026, jolloin mukana oli myös STM:n erityisasiantuntija. Tämän lisäksi 22.9. järjestetään infotilaisuus, jossa käsitellään Oma Hämeen sisäistä hakuprosessia. Tarvittaessa hakuajan aikana järjestetään lisäksi muita avoimia infotilaisuuksia.

Valmistelun alustava aikataulu on seuraava:

  • aluehallitus käsittelee painopisteitä, arvioinnin periaatteita ja haun aikataulua 21.9.2026
  • sähköinen haku järjestöjen hanke-ehdotuksille avataan alustavasti 22.9.2026
    • hanke-ehdotusten hakuaika on alustavasti 22.9.-11.10.2026
  • valtionavustuskokonaisuus viedään integraatiovaliokuntaan tiedoksi 23.9.2026
  • hanke-ehdotusten arviointi, valinnat ja hyvinvointialueen hankehakemus valmistellaan alustavasti 12.-23.10.2026
  • Valtionavustuksen hakuaika päättyy 26.10.2026

Järjestöille avattava haku toteutetaan sähköisellä hakulomakkeella. Tavoitteena on varmistaa hakemusten vertailukelpoisuus sekä tuottaa hyvinvointialueelle riittävä tietopohja valittavien hankekokonaisuuksien arviointiin ja varsinaisen valtionavustushakemuksen valmisteluun.

Esitys valtionavustushaun Kanta-Hämeen hyvinvointialueen painopisteiksi ja hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitaviksi periaatteiksi

Valtionavustushaun painopisteiden määrittelyssä lähtökohtana ovat Kanta-Hämeen hyvinvointialueen strategiset tavoitteet sekä alueen hyvinvointia, terveyttä ja osallisuutta koskevat kehittämistarpeet. Tämän perusteella valtionavustushaulle esitetään toimintaympäristöanalyysiin ja Oma Hämeen strategiaan 2026–2030 pohjautuvia painopisteitä.

Valtionavustushaun painopisteiksi esitetään:

1.  Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys

o  Painopiste vastaa toimintaympäristöanalyysissä tunnistettuihin mielenterveyshaasteisiin, yksinäisyyteen, osallisuuden puutteisiin ja yhteisöllisyyden vahvistamisen tarpeeseen.

2.  Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa

o  Painopiste tukee väestön hyvinvointia, toimintakykyä, aivoterveyttä sekä kansansairauksien riskitekijöiden ehkäisyä ja omahoidon vahvistamista.

3.  Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi

o  Painopiste tukee lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia sekä ennaltaehkäisee hyvinvointi- ja terveyserojen kasvua sekä palvelutarpeiden kasautumista.

Hanke-ehdotusten arviointiperiaatteiksi esitetään:

Hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioidaan järjestöjen valmiudet toteuttaa hanke sekä hankkeen toteuttamiskelpoisuus seuraavien periaatteiden mukaisesti:

  1. Osaaminen ja toteutuskyky

Arvioinnissa tarkastellaan erityisesti:

•  järjestön kokemusta ja asiantuntemusta hankkeen kohderyhmästä ja käsiteltävästä ilmiöstä;

•  järjestön kokemusta hanketoiminnan toteuttamisesta, mukaan lukien hankehallinto, seuranta ja raportointi (esimerkiksi STEA-, ESR- tai muut vastaavat kehittämishankkeet).

  1.  Yhteistyö ja työnjako

Hakemuksessa tulee kuvata suunniteltu yhteistyö hyvinvointialueen sekä muiden keskeisten toimijoiden kanssa. Lisäksi tulee esittää alustava kuvaus yhteistyön toteuttamistavoista ja toimijoiden välisestä työnjaosta.

  1. Alueellinen saavutettavuus ja avoimuus

Hankkeessa kehitettävän toiminnan tulee olla kohderyhmän saatavilla koko Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Toiminnan tulee olla avointa kaikille kohderyhmään kuuluville henkilöille riippumatta heidän asuinkunnastaan.

Hanke-ehdotusten arviointi perustuu kokonaisarviointiin suhteessa siihen, miten ehdotus tukee Kanta-Hämeen hyvinvointialueen strategian 2026–2030 toimeenpanoa sekä vastaa valtionavustushaun tavoitteisiin, hyvinvointialueen esittämiin painopisteisiin ja alueellisiin kehittämistarpeisiin.

 

 

Toimivallan peruste Aluevaltuuston päätös 27.5.2025 § 38.

 

Toimialajohtajan

päätösesitys

Integraatiovaliokunta päättää merkitä tiedoksi Sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustushaun valmistelutilanteen sekä aluehallitukselle valmistellun esityksen valtionavustushaun painopisteiksi, hanke-ehdotusten arviointiperiaatteiksi ja haun aikatauluksi.

 

 

Päätös

Integraatiovaliokunta hyväksyi päätösesityksen.

 

 

Kaisa Lepola saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.

 

 

Täytäntöönpano  

 

Muutoksenhaku Ei muutoksenhakuoikeutta