Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kanta-Hämeen hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kantahameenhva.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Esityslista 10.02.2025/Asianro 54



Confidential 

 

Ikäihmisten päivätoiminnan myöntämisperusteiden päivitys 1.1.2025 alkaen

 

Aluehallitus 10.02.2025     

1093/00.01.01/2025  

 

 

 Elämänkaarilautakunta 27.11.2024 § 76

 

 Valmistelija(t) asiakasohjauksen tulosaluejohtaja Annukka Kuismin, puh. 050 550 2263

 

Selostus Ikäihmisten palveluiden myöntämisperusteet määrittelevät millä perusteilla asiakkaalle myönnetään erilaisia palveluja. Myöntämisperusteet on laadittu turvaamaan asiakkaiden tasavertainen kohtelu hyvinvointialueella, tukemaan palveluihin hakeutumista sekä myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa.

 

 Vuoden 2024 aikana myöntämisperusteiden toimivuutta ja soveltamista on seurattu. Palvelut ovat myös kehittyneet tai niiden kehittymiselle on asetettu uusia tavoitteita, jotka vaikuttavat myöntämisperusteiden päivittämistarpeeseen. Nämä on huomioitu esityksessä. Liitteenä olevassa asiakirjassa poistuvat tekstit on yliviivattu ja uudet ehdotukset merkattu punaisella kursivoidulla fontilla.

 

 Myöntämisperusteisiin (liite) on tehty neljä muutoskokonaisuutta suhteessa aluehallituksen 18.12.2023, § 503, vahvistamiin myöntämisperusteisiin 1.1.2024 alkaen. Lisäksi myöntämisperusteisiin on kirjattu huomio siitä, että niitä täydennetään ikääntyneiden perhehoidon myöntämisen perusteiden mahdollisella muutoksella, jota käsitellään erillisenä valmisteluasiana, mutta minkä käsittelykokonaisuuden jälkeen mahdolliset muutokset lisättäisiin liitteenä olevaan myöntämisperusteasiakirjaan.

 

 Ensimmäinen muutoskokonaisuus koskee sitä, että asiakirjaan on lisätty kohta 1 yleisistä myöntämisen periaatteista.

 

 Toinen muutos koskee päivätoimintapalveluiden kokonaisuutta. Päivätoiminnan sisältöjen muutosta ja kehittämistä on valmisteltu kotihoidon tulosalueella erillisenä prosessina ja uudistusten toimeenpano vaatii muutoksia myöskin myöntämisen perusteisiin. Päivätoiminnassa otetaan käyttöön kolme toimintamuotoa: etäpäivätoiminta, osapäivätoiminta ja kokopäivätoiminta.

 

 Kolmas muutos koskee sen täsmentämistä, missä tilanteissa säännöllisen kotihoidon palveluissa käytettävä parityöskentely lasketaan asiakkaan palvelutunteihin käytettävän työvoiman suhteessa (eli kaksinkertaisena) ja milloin ei. Jotta parityöskentely vaikuttaa asiakasmaksun suuruuteen, sen tarpeen tulee perustua aidosti asiakkaan hoitoisuuteen.

 

 Neljäs muutoskokonaisuus koskee sitä, että tukipalveluiden listasta ehdotetaan peseytymispalveluiden poistamista. Voimassa olevassa sosiaalihuoltolaissa tukipalveluiden listaus on suljettu eikä se sisällä peseytymispalvelua. Sen sijaan kotihoidon (säännöllinen tai tilapäinen) sisältöön ko seikassa avustaminen istuu. Myöntämisen perusteissa ehdotetaan siten ollen peseytymispalveluiden poistamista tukipalvelulistauksesta mutta niiden järjestämisen täsmentämistä säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon kohdalla mm. siltä osin mitä liittyy tilanteeseen, missä ko apua ei voida toteuttaa asiakkaan kotona, vaan kotihoito järjestää palvelun erikseen keskitetysti.

 

 Liittyen tähän muutokseen ehdotetaan lisäystä myöskin sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palveluiden myöntämisen perusteisiin, jotka on erikseen vahvistettu, aluehallitus 18.12.2023 § 504. Voimassa olevan ohjeistuksen kappale 2.2.2.2 kuuluu seuraavasti:

 

 2.2.2.2 Sosiaalihuoltolain perusteella myönnettävien matkojen määrä

 

 Sosiaalihuoltolain perusteella myönnettäviä kuljetuspalvelumatkoja voidaan myöntää yksilölliseen tarpeeseen perustuen enintään kahdeksan (8) yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.

 

 Kuljetuspalvelumatkojen järjestäminen määräytyy kuukausikohtaisesti. Asiakas ei voi siirtää käyttämättä jääneitä matkoja käytettäväksi myöhemmin. Käyttämättä jääneet matkat eivät vähennä matkojen määrää seuraavilta kuukausilta.

 

 Keskitetysti toteutettavien peseytymispalveluiden osalta ehdotetaan siirryttävän siihen, että asiakas itse vastaa kulkemisestaan keskitettyyn peseytymispalveluun (osana säännöllistä kotihoitoa tai tilapäisen kotihoitona myönnettynä palveluna) sen sijaan, että hyvinvointialue erikseen hankkii ja kustantaa kuljetuksen näille asiakkaille. Asiakkaan oman kustannusvastuun lisäksi ehdotetaan, niiden asiakkaiden osalta, jotka ovat saaneet liikkumista tukevaa palvelua, he voisivat hyödyntää ko matkoja peseytymispalvelussa käymiseen. Jotta ko matkat eivät sitten vähentäisi asiakkaan muita matkatarpeita, ehdotetaan näiden asiakkaiden osalta maksimimatkamäärän nostamista 16 yhdensuuntaiseen matkaan kuukaudessa sen ajan kuin keskitetysti toteutettava peseytymisapu sitä vaatii.

 

 Edelleen liittyen tähän muutoskokonaisuuteen esitetään täsmennettävän kuljetuspalveluiden kohtaa tukipalvelulistauksessa.

 

 Ikäihmisten palveluissa uudistuu lakisääteisesti käytettävä RAI-toimintakykymittaristokokonaisuus. Asiakasohjaus ottaa käyttöön alkuvuonna 2025 uuden välineen laaja-alaiseen palvelutarpeen arviointiin, koska tähän saakka hyödynnetty RAI-Screener poistuu käytöstä. Kevään 2025 aikana arvioidaan tarvetta päivittää myöskin RAI-toimintakykymittaristolle asetettuja myöntämisperusteiden arvoja uuden kokonaisuuden käyttöönoton myötä ja sen vaikutuksesta sekä myöskin asiakasvirtauksiin liittyvien tavoitteiden perusteella.

 

Vs. toimialajohtajan /

Ikäihmisten palvelut esitys

 

 Elämänkaarilautakunta

 

 1. päättää osaltaan hyväksyä ikäihmisten palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2025 alkaen,

 

 2. päättää osaltaan hyväksyä sosiaalihuoltolain mukaista liikkumista tukevaa palvelua koskeviin myöntämisen perusteisiin seuraavat lisäykset:

 

 Myönnettävä matkojen maksimimäärä on 16 matkaa / kk,

 a. mikäli asiakkaan säännölliseen kotihoitoon kuuluu peseytymispalvelu, jota ei voida järjestää hänen kotonaan, tai

 b. asiakas saa tilapäistä kotihoitoa peseytymisapuun eikä ko palvelua voida järjestää hänen kotonaan.

 

 Enimmäismatkamäärä näissä tilanteissa, 16 matkaa / kk, on voimassa vain sen ajan kuin asiakkaalla on em. kotihoidon järjestämiä peseytymispalveluja muualla kuin kotonaan.

 

 Asiakkaan tulee täyttää liikkumista tukevalle palvelulle asetetut myöntämisen kriteerit, ts. em. kotihoidon palveluja saaville asiakkaille pelkästään palvelun olemassaolo ei ole oikeutus liikkumista tukevien palveluiden myöntämiselle.

 

 3. esittää aluehallitukselle, että se hyväksyy ikäihmisten palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2025 alkaen sekä em. lisäyksen sosiaalihuoltolain mukaista liikkumista tukevien palveluiden myöntämisen perusteisiin.

 

Päätös Elämänkaarilautakunta hyväksyi päätösesityksen.

 

 Asiakasohjauksen tulosaluejohtaja Annukka Kuismin oli kokouksessa asiantuntijana läsnä esittelemässä ikäihmisten palveluiden myöntämisperusteita 1.1.2025 alkaen, ja hän poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 Aluehallituksen edustaja Lauri Jormanainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.

 

 Tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko.

 

 

 Aluehallitus 9.12.2024 § 473

 

Selostus Elämänkaarilautakunnasta on tullut aluehallituksen päätettäväksi asia koskien ikäihmisten palveluiden myöntämisen perusteita 1.1.2025 alkaen. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan aluehallitus päättää muista tehtävistä, joita ei ole lainsäädännössä tai tässä hallintosäännössä määrätty muun toimielimen tai viranhaltijan tehtäväksi (10.5 §:n 33 kohta).

 (JH)

 

Hyvinvointialuejohtajan

esitys

 Aluehallitus päättää hyväksyä

 

 1. ikäihmisten palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2025 alkaen ja

 

 2. sosiaalihuoltolain mukaista liikkumista tukevaa palvelua koskeviin myöntämisen perusteisiin seuraavat lisäykset:

 

 Myönnettävä matkojen maksimimäärä on 16 matkaa / kk,

 a. mikäli asiakkaan säännölliseen kotihoitoon kuuluu peseytymispalvelu, jota ei voida järjestää hänen kotonaan, tai

 b. asiakas saa tilapäistä kotihoitoa peseytymisapuun eikä ko palvelua voida järjestää hänen kotonaan.

 

 Enimmäismatkamäärä näissä tilanteissa, 16 matkaa / kk, on voimassa vain sen ajan kuin asiakkaalla on em. kotihoidon järjestämiä peseytymispalveluja muualla kuin kotonaan.

 

 Asiakkaan tulee täyttää liikkumista tukevalle palvelulle asetetut myöntämisen kriteerit, ts. em. kotihoidon palveluja saaville asiakkaille pelkästään palvelun olemassaolo ei ole oikeutus liikkumista tukevien palveluiden myöntämiselle.

 

Päätös Aluehallitus hyväksyi päätösesityksen.

 

 Talousjohtaja Sampo Salo, investointi- ja rahoitusjohtaja Petrus Kukkonen sekä toimialajohtajat Satu Ala-Kokko, Jorma Haapanen, Jarmo Lappalainen ja Petri Talikka olivat kokouksessa paikalla asiantuntijoina tämän asian käsittelyn aikana.

 

 

 Aluehallitus 10.2.2025 § 53

 

Valmistelija asiakasohjauksen tulosaluejohtaja Annukka Kuismin, puh. 050 550 2263, annukka.kuismin@omahame.fi

 

Selostus Aluehallitus vahvisti kokouksessaan 9.12.2024 (§ 473) voimaan tuleviksi 1.1.2025 ikäihmisten palveluiden myöntämisen perusteet, joissa oli uudistettu merkittävästi mm. päivätoiminnan myöntämisperusteita, koska päivätoiminnan sisällöt ja tuotteet uudistuivat kotihoidossa vuoden 2025 alusta alkaen.

 

 Päivätoiminnan em. muutoksen toteutuksessa on käynyt ilmi, että esityksen mukaan vahvistetut myöntämisen perusteet RAI -mittariston osalta ovat tiukat ja haasteelliset sovittaa muutoksen toteuttamiseen ja vaativat siten ollen muutoksia ja täsmennyksiä. Palveluohjaajilta tulleen palautteen perusteella on valmisteltu päivitykset liitteenä oleviin myöntämisperusteisiin, joita esitetään vahvistettavan taannehtivasti käyttöönotettaviksi 1.1.2025 alkaen.

 

 Lisäksi myöntämisen perusteista esitetään poistettavaksi kohdat, jotka koskivat päivätoiminnan myöntämisen rajaamista asiakkaan kodin ja päivätoimintapisteen väliseen etäisyyteen liittyen.

 (JH)

 

Hyvinvointialuejohtajan

päätösesitys Aluehallitus päättää vahvistaa ikäihmisten päivätoiminnan myöntämisperusteisiin ehdotetut muutokset voimaantuleviksi 1.1.2025 alkaen.

 

Päätös  

 

Täytäntöönpano päätösote / tulosaluejohtaja Annukka Kuismin, toimialajohtaja Jorma Haapanen

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus